tiistai 15. syyskuuta 2009

Aamupaino on palautunut siedettäviin lukemiin, hyvä niin. Olen yrittänyt tsempata annoskokojen kanssa, liikkua enemmän ja syödä hiilareita vähemmän.
Olen ihan äärettömän surullinen ja ahdistunut ensi vuoden työtilanteesta, myös todella huolissani perheemme taloudellisesta tilanteesta. Katselin eilen illalla kaikenmaailman päiväraha-, asumistuki- yms. laskureita ja jos sille linjalle joudutaan, se tietää kyllä sen verran kovia aikoja että edessä on suomeksi sanottuna konkurssi. Eli asunnon myyminen alta jne. Mutta siellä ei olla vielä, yritän jotenkin jaksaa hymyillä ja selvittää kunnialla meneillään olevat työjutut. Oikeasti mieli tekis vain itkeä ja huutaa ja vollottaa.
Heräsin aamuyöllä tosi aikaisin ahdistukseeni ja aikani kieriskeltyäni lähdin lenkille. Juoksin nyt ekaa kertaa Nike Free -tossuilla (viimeksi sauvakävelin) ja kyllä ne rasittaa jalan lihaksia ihan eri tavalla kuin hyvin tuetut ja vaimennetut kengät. Mutta en kyllä vielä tiedä kumpi on parempi. Ehkä hyvä kombinaatio olis juosta pidemmät lenkit vaimennetuilla kengillä ja lyhemmät näillä 'tossuilla'. Tämän aamuinen lenkki oli suureksi osaksi hidasta tunnustelua, lopussa vedin reilun kilsan kovempaa.
Mut juoksu 50 min 25 s, kulutus 375 kcal josta 27 % rasvaa, keskisyke 138, juostu matka 6.1 km.
Päivän syömiset:
- päärynä
- kahvia, mysliä ja maustamatonta rasvatona jogurttia

maanantai 14. syyskuuta 2009

Päivän syömiset:
- kaksi ruispalaa joiden päällä kalkkunaleikettä, sipaisu oivariinia ja salaatinlehtiä, keitetty kananmuna, kahvia, päärynä
- lounalla iso annos salaattia seisovasta pöydästä, fenkolikeittoa, kaksi viipaletta leipää, kahvi ja pieni pala jotain piirakkaa
- muutama knäckis, kahvia
- höyrytettyä kukkakaalia ja paistettua haukea, kuohuviiniä
- vähän maissilastuja

Tänään pyöräilin töihin, yhteensä n. 1h (sykemittarin lähetin unohtui kotiin).

Eilen kävin testaamassa uudet Nike Free -lenkkarit sauvakävellen. Pururadalla ilmoitettujen matkojen mukaan lenkin pituudeksi tuli 9.2 km mutta sykemittari näytti matkaksi 'vain' 8.5 km. Lenkki 1h 26min, kulutus 511 kcal, keskisyke 123, matka 8.5 km.

torstai 10. syyskuuta 2009

Paha aamupaino jatkuu. Ei näytä hyvältä tämä homma.

Päivän syömiset:
- neljän viljan puuroa jossa oivariinisilmä ja rasvatonta maitoa, kahvia
- kaksi ruispalaa joiden päällä siivu 5% aamupalajuustoa ja kurkkua, profeel-jogurtti
- kaksi kanafilettä, jäävuorisalaattia jossa tilkka kevyttä salaatinkastiketta, kaksi täysjyvätortillaa joiden välissä juustoa (osittain 10% ja osittain 24%)
- kanafile, muutama salaatinlehti, tomaatti, n. 1 rkl 2% fetaa ja tilkka balsamicoa
- pari palaa suklaata ja valkkaria

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Kiitos kommenteista Maureen ja Jaana!

Tänä aamuna oli taas ihan hurja aamupaino. Eilen söin kyllä hyvin mutta en mitenkään liikaa. Sen sijaan illalla herkuttelin maltillisesti suklaalla ja punaviinillä -en tiedä näkyikö tuo sitten heti vaa'alla vai oliko paino pompannut jostain syystä liittyen nestetasapainoon tms. En ole pitkiin aikoihin syönyt suklaata, mutta muutamana päivänä on tullut semmoinen olo että olispa nyt pala suklaata. Eilen sitten kaupassa käydessäni päätin ostaa suklaalevyn josta siis illalla söin vähän. On kyllä kamalan vaikea olla tuntematta syyllisyyttä tuollaisesta herkuttelusta. Kyllähän siitä kaloreja tuli, mutta tämä ei nyt ole minulle mikään tapa enkä tee sitä kovin usein. Alkuviikon olen ottanut liikkumisten suhteen iisisti ja ainakin itsestä tuntuu että olen palautunut juoksusta hyvin. Nyt pitää vaan uudelleen miettiä koko harjoittelua, miten jatkaa, mihin tähdätä, miten motivoitua.
Sain pari päivää sitten todella masentavia uutisia liittyen työhöni tulevaisuudessa. Koko toimeentulo ja elämä pitää nyt miettiä uudelleen ja näyttää kyllä tosi epävarmalta. Olen siis myös ollut tosi surullinen ja ahdistunut.

Päivän syömiset:
- banaani
- lounaspöydästä broilerilasagnea (jossa ei ollut juustokuorutusta eikä juustokastiketta), salaattipöydästä runsaasti salaatteja jossa höyrytettyä broccolia ja porkkanaa, kaaliraastetta, tomaattia ja purjoa, viipale ruisleipää jonka päällä keijua, kahvi
- muutama salmiakki
- omena, banaani
- pastaa ja papukastiketta, päällä 12% juustoraastetta, valkoviiniä

Edit klo 20.30:
Paska päivä ja paska fiilis. Ja syöty liikaa pastaa, mut lounaalla ei ollu oikein muuta vaihtoehtoa ja kun pääsin kotiin, mies oli myös tehnyt pastaa....

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Täällä, pitkästä aikaa!

Keväällä asetin tavoitteeksi 10km kilsan juoksemisen toukokuussa ja puolimaratonin syyskuussa. Ne tavoitteet on nyt saavutettu, sillä eilen juoksin elämäni ensimmäisen (ja ehkä viimeisen) puolikkaan.
Tarkkaa aikaa en kerro, mutta elokuussa päivittämäni tavoite oli päästä alle 2h 15min ja siihen pääsinkin. Mutta en ihan pystynyt toiveena olleeseen 2h 13min aikaan. Aika oli jees, mutta on jotenkin kamalan vaikea olla tyytyväinen itseensä. Olisin toivonut vähän parempaa aikaa, mutta olihan se tietysti ekakertalaiselle ihan ok, kun koko puolikkaan juokseminen oli uusi kokemus.

Jos joku on kiinnostunut juoksukokemuksesta niin lyhyesti kerrottuna voin sanoa, että alussa mentiin muutama kilsa aika hitaasti ennen kuin tuli väljyyttä juosta, sitten ehkä vähän reilut kymmenen kilsaa pääsin juoksemaan hyvällä vauhdilla ja juoksu tuntui kevyeltä. 13 kilsan kohdalla iski ekaa kertaa kunnon väsymys jolloin ajattelin että pitääköhän tässä rueta kävelemään. Tunne meni muutaman kilsan jälkeen kuitenkin ohi kun sain vettä ja otin energiageeliä. Etukäteen pelkäsin että joudun kesken juoksun käymään veskissä ja varsinkin juoksun alkupuoliskolla otin sen takia tosi vähän vettä. Mutta mitään ongelmaa vatsan kanssa ei tullut. Mulla ei ollu omaa vesipulloa mukana ja lopussa olisin kyllä tarvinnut sitä - juomapisteitä oli mun mielestä aika harvassa. Kun 16km oli takana, ajattelin vaan että 'kyllä mä jaksan' mutta sen verran väsytti, etten enää stressannut tavoitevauhdin ylläpidosta. Loppukirin jaksoin kuitenkin ottaa. Olo oli sillei ihan hyvä, etten ollut missään henkihieverissä, jano vaan oli valtava. Koko juoksun aikana ei sattunut mihinkään selkään, jalkoihin eikä polviin, ainoastaan siinä 13km jälkeen oli toisen jalan varpaissa tunnottomuutta ja niitä piti heilutella. Mutta sekään ei ollut mitenkään kauhean pahaa eikä kivuliasta ja meni ohi.
Ennen juoksua jännitys toi sen, että vatsa toimi hyvin ja suoli tyhjeni aika perustellisesti. Aamulla söin kaurapuuroa ja mustikkakeittoa ja n. tunti ennen juoksua banaanin. Vettä join aamulla reilusti, mutta 45 min ennen juoksun alkua en enää juonut. Tästä sain hyvän neuvon Jaanalta. Kiitos!

Vaikka juoksu meni hyvin eikä ollut kauheaa kärsimystä, niin silti on semmoinen olo, että ei oo mitään hinkua osallistua kokonaiselle eikä puolikkaallekaan maratonille toista kertaa. Ei ollut kauheaa tuskaa, mutta en vain nyt osaa keksiä mikä motivoisi uudelleen puolikkaalle eikä mitään tarvetta ole kokonaiselle tähdätä.

Puolikkaalle harjoittelu kuitenkin motivoi koko kesän ja alkusyksyn harjoittelemaan säännöllisesti, joten varmaankin joku tavoite olisi hyvä olla. Luulenkin, että seuraava tavoite on ylläpitää kuntoa sekä päästä 65 kg painoon. Viimeksi puntarilla paino oli 68.2 kg eli sen suhteen ei muutoksia ole tullut.

Mutta tällaisia ajatuksia puolimaratonin jälkeen. Ihanaa istua sängyssä ja kuunnella sadetta. Kävin tekemässä uimahallissa vesijuoksuverryttelyn, sen verran on jalat kuitenkin eilisestä tönkkönä.

Pitää vähän miettiä tätä blogia. Onko tarpeellista kirjata kaikkia syömisiä tänne vai vain liikunnat vai molemmat. Onko toiveita? Tavallaan haluaisin päästä eroon jatkuvasta jokaisen suupalan ylöskirjaamisesta ja ruuan liiallisesta ajattelemisesta, mutta yhtä aikaa pitäisi painoa saada tippumaan. Nykyisessä kropassa on ihan hyvä olla, mutta ehkä mun pitäisi päästä sinne tavoitepainoon ja sen jälkeen tavoitella siinä pysymistä.

Hyvää syksyn alkua kaikille!

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Mitään ihmeellistä ei tänne kuulu eikä laihdutusrintamalla ole tapahtunut. Tänä aamuna paino oli 68 kg ja siinä se on aika tarkkaan 68-69 kilon välillä pysytellyt.

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Hyvää äitienpäivää!

Laihduttaminen ei nyt ole ollut etusijalla ja on ollut oikeastaan tosi mukavaa ja nautinnollista huomata, että olen pystynyt palaamaan ruokailuun, joka ei keskity vain jokaisen suupalan kalori- ja rasvamäärän hiljaiseen pohtimiseen. Toki olen yrittänyt pitää huolta terveellisestä syömisestä, mutta olen syönyt mm. Belgiasta tuliaisina tuomiani rasvaisia juustoja ja Pierre Marcolinin ehkä maailman parasta tummaa suklaata jne. Eilen illalla vetelin aika lailla huoletta Carte D'Orin chilisuklaajäätelöä koko rasian eli 250g. Tiesin että se oli ihan älytöntä ja turhaa, mutta en ole tuolla tavalla mässäillyt todella pitkään aikaan. Ja pitäähän tuollaista voida joskus tehdä!
Paino on pysytellyt alle 69kg, yleensä ollut 68.1 - 68.7 kg välillä. Laihtumista ei ole tapahtunut, mutta en ole lihonutkaan. Reissujen jälkeen tällä viikolla olen kivasti päässyt juoksemaan, sauvakävelemään mäkiselle pururadalle ja jumppaan. Tänään on vuorossa sekä lenkki että illemmalla jumppa. Keskiviikkona lähdenkin sitten taas työmatkalle, tällä kertaa New Yorkiin ja aion todellakin yrittää vain ja ainoastaan nauttia ison omenan tunnelmasta ja sykkeestä! Työmatkan vuoksi en pääse osallistumaan aiemmin suunniteltuun juoksutapahtumaan, joten aion juosta matkan aikana 10km Central Parkissa. Ja tietysti toivon että ehdin shoppailla jotain uutta ja ihanaa itselleni ja ehkä jotain tuliaisiksi perheelle... Laittakaa New Yorkin shoppailuvinkkejä tulemaan!