tiistai 7. huhtikuuta 2009

Kauhea kiire...

Päivän syömiset:
- kahvia
- tonnikalamunakasta ja eilistä salaattia
- dononen suklaamousse, 4 ruiscrackeriä joiden päällä arkijuustoa ja suolakurkkua
- mandariini
- puolitoista uunissa paistettua kanafilettä, joiden päällä punaista pestoa ja paprikaa, valkosipuliperunoita, valkoviiniä
- muutama läkerol-pastilli

Edit klo 21.30:
Functional training -jumppa 59min, kulutus 349 kcal josta 40% rasvaa, keskisyke 110.

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Päivän syömiset:
- kahvia, kaksi viipaletta reissumiestä jonka päällä arkijuustoa ja kurkkua, omena
- panang curry -valmisruoka, kaksi pientä palaa ruisleipää ja yksi siivu 5% aamupalajuustoa
- kaksi pientä palaa ruisleipää ja kaksi siivua 5% aamupalajuustoa, tomaatti
- tonnikalapastaa ja runsaasti salaattia jossa jäävuorisalaattia, tomaattia, paprikaa, avokadoa ja oliiviöljykastike

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Jumppa tältä päivältä oli peruttu. Olin siis vain koko päivän töissä. Olen ihan poikki ja väsynyt. Liian pitkäksi venähtänyt ruokailuväli & uupumus panivat ostamaan perunalastuja (tosin kevyempiä). Ei hyvä. Söin niitä tosin hyvin maltillisesti, mutta jälleen kerran hyvä osoitus siitä, että pitää syödä säännöllisesti ja jos ei ruokaa ole saatavilla, kunnon eväät täytyy olla mukana.

Päivän syömiset:
- kuntokaurapuuroa, pieni pala eilistä aprikoositorttua, kahvia
- pieni kanasalaatti ja kirjolohikeitto
- omena
- paistettua merilohta ja salaattia, light limua
- cavaa ja maltillisesti perunalastuja & kevyttä dippiä

lauantai 4. huhtikuuta 2009

Eilinen teatteriesitys oli ihan kauhea, ja vaikken mitään erityistä odottanutkaan, olin silti järkyttynyt ja huonotuulinen koko illan ja yön. Monet asiat alkoivat mietityttää myös suhteessa omaan työhön, vaikken teatterin tekijä olekaan. No, se siitä.
Päivän kauppareissu lasten kanssa venyi ja päätyi kana-ateriaan Hesburgerilla - ei mikään kehuttava saavutus siis. Mutta omaa samaattomuuttani ja räntäsadetta uhmaten taistelin itseni kuitenkin viikon hitaalle ja pitkälle lenkille vaikken millään olisi jaksanut ja vaikka kurkku ja pää meinasivat olla kipeitä. Juoksin ohjelman mukaan 1h 10min 26s, kulutus 618 kcal josta 32% rasvaa, keskisyke 132, juostu matka 9km. Juoksussa ei ollut mitään ongelmaa, haasteet olivat lähinnä henkisellä puolella. Piti myös aika paljon tsempata, etten ruennut kiihdyttämään vauhtia vaikka olisin jaksanut.
Yritin ottaa iisisti myös siksi, että huomenna mulla on pitkä ja kova työpäivä ja sen aikana tai jälkeen olisi tiedossa myös jumppa.

Päivän syömiset:
- mustaviinimarja-vadelma smoothie, kaksi viipaletta ruispaahtoleipää joiden päällä 10% chevreä ja tomaattia, kahvia
- Hesburgerissa kana-ateria light limulla (lapsi söi vähän kyllä mun hampparista)
- espresso
- paistettu karitsan pihvi, uunijuureksia, punaviiniä, jälkkäriksi pala Glorian ruoka&viini -lehden reseptillä tehtyä aprikoositorttua ja espresso

perjantai 3. huhtikuuta 2009

Päivän syömiset:
- kaksi viipaletta ruisleipää joiden päällä arkijuustoa, kurkkua ja keitettyä kananmunaa, kahvia
- savukalasalaattia ja kevyttä salaatinkastiketta, viipale ruisleipää jonka päällä arkijuustoa ja kalkkunaleikettä, muutama toffee
- banaani
- seitä ja kasviksia uunissa, vähän kuivaa siideriä
- kolme hapankorppua ja vähän 10% chevreä, pala leipäjuustoa, vähän vadelmia, valkoviiniä

Edit klo 17.30:
Kävin lyhyellä lenkillä. Juoksin ensin ihan kevyesti 1omin, sitten 10min kovempaa pitäen vauhdin yli 10km/h, ja lopuksi hitaasti 5min. Yhteensä 25min, kulutus 241 kcal, keskisyke 139, juostu matka 3.6km.
Nyt teatteriin.

torstai 2. huhtikuuta 2009

Kiloklubi näyttää vajetta, mutta paino sen kun junnaa. Yritän olla ajattelematta sitä liikaa, mutta silti se ottaa välillä päähän. Paino vaihtelee n. 68.5-69.5 välillä. Mitähän tästä pitäisi ajatella?
Tänään aion lenkille ja saada työasioita ruotuun.

Päivän syömiset:

- kahvia, mustaviinimarja-vadelma smoothie joissa marjojen lisäksi rasvatonta maustamatonta jogurttia, tilkka rasvatonta maitoa ja kauraleseitä, viipale ruisleipää jonka päällä arkijuustoa, kalkkunaleikettä ja kurkkua
- punajuurisosekeittoa, kaksi palaa ruislimppua joiden päällä tonnikalatahnaa jossa tonnikalan (vedessä) lisäksi avokadoa, purjoa, kevyttä kermaviiliä, valkosipulia ja mustapippuria
- kahvi
- savukalasalaattia jossa myös täysjyväriisiä, valkoviiniä
- vähän toffee-karkkeja

Edit klo 14:
Tein muuten kevyen lenkin, mutta spurttasin muutaman ylämäen ylös niin kovaa kuin jaksoin. Tämä siis nosti keskisykettä aikalailla. Juoksu 50min, kulutus 459 kcal josta 28% rasvaa, keskisyke 135, juostu matka 6.5 km. Oli aika lämmin eli kohta saa rueta vähentämään vaatetta juostessa.
Viime päivien turvotus olikin pms:ää... Ehkä se tästä tasaantuu.
Lapsi pyörii kotona ja vaikeuttaa töiden tekemistä oikein kunnolla. Yritän keskittyä.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Lapsi on vesirokossa ja työt jumii pahasti. No, ehkä tästäkin jotenkin selvitään.

Päivän syömiset:
- kahvia, pala leipää jonka päällä 15% juustoa, vähän rahkaa jossa banaania ja vaahterasiirappia
- täysjyväpastaa, tomaatti-tonnikalakastiketta ja parmesania
- kahvi
- vähän pastaa ja kastiketta lounaalta
- munakoisopaistosta, jossa munakoisoa, kesäkurpitsaa, kikherneitä, tomaattimurskaa, valkosipulia, oliiviöljyä, 10% chevreä, suolaa, mustapippuria, basilikaa ja päällä vähän 15% juustoraastetta ja parmesania, valkoviiniä
- muutama Läkerol-pastilli