torstai 16. huhtikuuta 2009

Nyt ei kauheasti blogin päivittäminen ole inspiroinut. On ollut ihan kauhea kiire ja vähän olen myös alkanut ajattelemaan että kuinka paljon mun projektia enää edesauttaa jatkuva ruuan ajatteleminen ja määrien laskeminen. Tänään olen syönyt aamulla banaanin, päivällä kanasalaatin ja illalla kotona pari perunaa, muikkuja, kurkkua ja tomaattia ja juonut vähän valkkaria. Huomenna lähden työmatkalle, joka on aika työteliäs joten luulen ettei ruoka tule näyttelemään kovin suurta osaa. En pääse itse laittamaan ruokaa joten haasteena on syödä suht terveellisiä vaihtoehtoja ulkona syödessä.
En tiedä miten olen netin ääressä joten päivitys voi mennä ensi viikkoon.

Tsemppiä kaikille omiin projekteihinsa!

maanantai 13. huhtikuuta 2009

Ei hyvin mene. Paino ei laske vaikka viime viikolla keskimääräinen kalorivaje on ollut 500 kcal päivässä. Olen tilannut keittiövaa'an ja yritän sen kanssa nyt vielä merkitä syömiseni tarkkaan kiloklubiin. Jos mitään ei ala tapahtua, lopetan syömisten hysteerisen merkkaamisen kiloklubiin sillä ainakaan viime kuukausina sillä ei ole ollut mitään vaikutusta painooni. Suurimman osan laihdutuksestani olen tehnyt ilman tarkkaa kalorien laskua.

Päivän syömiset:
- kaksi viipaletta kauraleipää joiden päällä kevyttä tuorejuustoa, 17% juustoa ja tomaattia, kahvia
- kanapasta ja salaattia jossa jäävuorisalaattia ja paahdettuja kurpitsansiemeniä
- kahvia ja danonen suklaamousse
- vähän kanapastaa lounaalta, patakukkoa, kuiva siideri

Edit klo 20.30:
Juoksulenkki 56min, kulutus 561 kcal, keskisyke 142, juostu matka 9.1 km.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Työteho ei ole ollut sitä mitä toivoisin. Hankala keskittyä kun muu perhe vetelehtii ympärillä ja omakin olo on ollut aika vetämätön. Kädet ja selkä ovat vieläkin roikkumisesta todella kipeänä, saa nähdä miten pystyn tiistaina kannattelemaan itseäni.
Samat luvut näkyy vaa'alla joka aamu. Maureenin innoittamana tilasin Hobby Hallista keittiövaa'an. Toivottavasti se saapuu ensi viikolla. Nyt pitäisi ottaa jonkinlainen ryhtiliike tämän laihduttamisen suhteen. Kolme kiloa vielä ja sen jälkeen saisin keskittyä vain painon pitämiseen samoissa lukemissa ja kuntoiluun. Mutta tiukassa on...

Päivän syömiset:
- kuntokaurapuuroa jossa oivariini-silmä, viipale kauraleipää jonka päällä 17% juustoa ja tomaattia, kahvia
- seikeittoa, kaksi viipaletta reissumiestä joiden päällä kevyttä tuorejuustoa ja kurkkua, kahvi
- omena
- kahvi
- tonnikalakuskus, valkoviiniä
- muutama läkerol-pastilli

lauantai 11. huhtikuuta 2009

Ei vieläkään uusia lukemia vaa'alla. Samoissa mennään. Tänään on ohjelmassa pitkä lenkki, töitä ja veroilmoituksen tekemistä. AAAAARGHHHHH. Ei huvita ei. No, ehkä keksin jonkun keinon keplotella veropapereita vielä eteenpäin.
Eilisen lumimyräkän ja yleisen uupumuksen vuoksi en jaksanut käydä lenkillä, mutta tänään on tehtävä pitkä lenkki. Keho on kyllä aika väsynyt.

Päivän syömiset:
- ruispala ja ruispaahtoleipä joiden päällä kevyttä tuorejuustoa, 17% juustoa, kalkkunaleikettä ja kurkkua, vähän 0.2% rahkaa ja vadelmia, kahvia
- vadelmia
- lampaan ulkofilettä ja uunikasviksia jossa sieniä, paprikaa, kesäkurpitsaa, perunaa, oliiviöljyä, valkosipulia, suolaa ja yrttejä
- vähän mämmiä ja vaniljakastiketta, kaksi palaa suklaata, kahvia
- ruiscrackereitä, 11% valkohomejuustoa, 17% juustoa, tuoreita viikunoita, pieni pala aprikoositorttua, cavaa

Edit klo 15.30:
Jes, selvisin pitkästä hitaasta lenkistä. Juoksin siis todella hitaasti pitäen sykkeen hyvin matalalla. En ole varmaan koskaan juossut lenkkiä noin matalalla keskisykkeellä, mutta olen juuri lukenut Samuli Vesalan juoksukirjaa ja kai se on uskottava että pitkät hitaat lenkit ovat olennainen osa harjoittelua. Olisin voinut juosta tänään nopeampaakin ja silti pysyä alle 70% rasitustasolla, mutta otin ihan rauhassa ja juoksentelin uusia reittejä jalkoja säästellen ja yrittäen olla murehtimatta hidasta vauhtia ja suht vaatimatonta matkaa.
Juoksu 1h 21min 41s, kulutus 623 josta 38% rasvaa, keskisyke 122, juostu matka 9.5km.

perjantai 10. huhtikuuta 2009

Jollen olisi eilen illalla mussuttanut vielä hapankorppuja ja ruiscrackereitä, olisin ehkä saanut uudet ennätykset painossa. Mutta jotenkin eilinen päivä oli aika raskas ja nälkä vaivasi. No, ei auta kuin yrittää jatkaa maltillisella linjalla ja hillitä annoskokoja.
Nyt olen menossa töihin vaikka väsyttää aikalailla. Käsivarret, rinta- ja selkälihakset ovat ihan kipeänä eilisestä roikkumisesta, saa nähdä pystynkö tänään tekemään sitä ollenkaan. Pitää ainakin yrittää. Tarkoitus oli pyöräillä töihin, mutta aamulla oli kauhea lumimyräkkä ja lunta tuli varmaan 20cm. Mitään teitä ei oltu aurattu, joten bussikyydiksi meni.

Päivän syömiset:
- kaksi ruispalaa joiden päällä 17% juustoa, kalkkunaleikettä ja tomaattia, 0.2% rahkaa ja vadelmia, kahvia
- neljä ruispalaa joiden kanssa tonnikalatahnaa jossa tonnikalaa vedessä, kevyttä kermaviiliä, purjoa ja mausteita, mandariini
- merilohta ja kasviksia uunissa, valkoviiniä

torstai 9. huhtikuuta 2009

Joo, muut näyttää jäävän lomalle, mutta mulla ei ole lomasta tietoakaan. Teen hommia koko pääsiäisen ja ainakin kaksi seuraavaa viikonloppua menee myös työmatkoilla, toinen Ruotsissa ja toinen Brysselissä. Ihan kivaa, ei siinä mitään, mutta välillä vähän uuvuttaa.
Päivällä tuli käveltyä aika paljon ja lisäksi kävin kokeilemassa ilma-akrobatiaa eli sellaisella kankaalla roikkumista ja itsensä kannattelua. Kädet on ihan vetelinä ja voimattomina. Oli tarkoitus käydä vielä lenkillä, mutta nyt kyllä väsyttää sen verran etten tiedä jaksanko. Huilaan vähän ja katson sitten mikä on tilanne.

Päivän syömiset:
- kahvia
- eilistä täysjyväriisiä ja linssimuhennosta
- Rosson valkosipulibroileria (valkosipulikastikkeen jätin syömättä), lasi valkoviiniä
- gin & tonic, valkoviiniä
- kaksi hapankorppua ja kolme ruiscrackeriä joiden päällä arkijuustoa, muutama läkerol-pastilli

Edit klo 20.30:
Jep, sain lenkille koska oli lyhyt juoksu ohjelmassa. Juoksin 36min 27s, kulutus 365 kcal, keskisyke 142 (tosin sykemittari näytti aluksi ihan outoja lukuja), juostu matka 5.1 km.
Huomenna olisi myös lyhyt 30 min lenkki ohjelmassa, lauantaina sitten pitkä. Koko pääsiäinen menee töitä tehdessä joten pitää katsoa miten saan juoksut sovitettua ohjelmaan.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Viime päivien syömisten suhteen on ollut ihan hyvä fiilis. Kiloklubin pallukat (=ravintoarvot) ovat olleen kohdillaan eikä ole ollut ihmeellisiä intohimoja minkään ruuoan tai suurempien ruokamäärien suhteen. Toivottavasti tämä meno jatkuu. Tänään olisi tarkoitus ehtiä juoksulenkille, mutta jotenkin tuo lumisade ja muutenkin kolea sää ei kauheasti houkuta. No, katotaan mikä iltapäivällä on tilanne.

Onko kenelläkään kokemusta tai tietoa rahastosijoittamisesta (sijoitusvakuutuksesta) tai eläkevakuutuksesta? Pitäisi jotenkin rueta vähän säästämään, mutta mikään vaihtoehto ei tunnu oikein mielekkäältä. Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia ja neuvoja, jos sellaisia kukaan pystyy antamaan.

Päivän syömiset:
- purkillinen 0.2% rahkaa ja tölkki ananasmurskaa, viipale reissumiestä jonka päällä 5% aamupalajuustoa, kalkkunaleikettä ja suolakurkkua, kahvia
- viipale reissumiestä jonka päällä kalkkunaleikettä ja vähän perunasalaattia, viipale ruispalaa jonka päällä 10% chevreä, kalkkunaleikettä ja suolakurkkua, arkijogurttia
- purkillinen 0.2% rahkaa ja tölkki ananasmurkaa, kaksi ruiscrackeriä joiden päällä arkijuustoa
- täysjyväriisiä ja linssimuhennosta
- kaksi palaa suklaata, valkoviiniä

Edit klo 18:
Sain kuin sainkin taisteltuani itseni lenkille. Juoksin 45min 29s, kulutus 422 kcal, keskisyke 136, juostu matka 7.2km. Edellisen juoksulenkin kalibroin foot-podin ja nyt jäi hieman epäilyttämään, että näyttääköhän mittari nyt vähän liian pitkää matkaa ja sitä kautta todellista suurempaa keskinopeutta. No, pitää yrittää seurata.

Edit klo 21:
Kävin vielä pyöräillen kaupassa. Pyöräilyä tuli n. 35 min, sykemittari ei ollut mukana.